Rahoitus

Säästöä maaseudun yritysten sähkölaskuun EU:n elpymisvaroista – tukea uusiutuvaan energiaan siirtymiseen 15.10.2022 mennessä

Kenelle tuki on tarkoitettu?Maaseudulla toimivat mikro- ja pienyritykset voivat vielä hakea tukea investointeihin, joilla edistetään siirtymistä ympäristöystävälliseen teknologiaan tai siirrytään käyttämään uusiutuvaa energiaa oman yrityksen tarpeisiin. Tuella voi kattaa kolmasosan kustannuksista. Tuen avulla voi hankkia esimerkiksi aurinkopaneeleita tai ilmalämpöpumppuja ja näin säästää sähkölaskussa. Siirtymistä uusiutuvaan energiaan tuetaan EU:n elpymisvaroista. Investointi uusiutuvaan energiaan ei edellytä yrityksen …

Säästöä maaseudun yritysten sähkölaskuun EU:n elpymisvaroista – tukea uusiutuvaan energiaan siirtymiseen 15.10.2022 mennessä Lue lisää »

Nuorijaoston syyskuulumisia!

SILMUn nuorisojaosto kokoontui 12.9. Söderkullassa Cafe N´Avetassa. Käsittelyssä oli kolme FYRKKA-hakemusta. FYRKKAA myönnettiin mm. ulko- ja sisäpeleihin nuorison yhteisöllisen tekemisen lisäämiseksi melkein 1000 eurolla ympäri aluetta (Askolaan, Mäntsälään ja Myrskylään). Kokouksen jälkeen kävimme tutustumassa Inka Heinosen leikkokukkatilaan. Inka sai FYRKKA-rahoitusta yritystoiminnan tehostamiseen. Kokemus oli aivan mahtava, vaikka paras kukkaloisto olikin jo syksyn tullen ohi. Haluatko …

Nuorijaoston syyskuulumisia! Lue lisää »

Jumppakuminauhoilla monipuolisempaa treeniä muodostelmaluistelujoukkueelle!

Uusi Porvoon Taitoluistelijat ry:n muodostelmajoukkue, AD Instar, haki keväällä FYRKKAa uusien jumppakuminauhojen hankintaan. Jumppakuminauhoilla joukkueen oheistreenit monipuolistuvat. AD Instar kilpailee tällä kaudella SM-noviiseissa. Katso videolta, kuinka jumppakuminauhat ovat osa joukkueen treenejä! SILMU ry:n nuorisojaosto jakaa tänäkin vuonna FYRKKA-rahaa yhdistyksille, yhteisöille tai nuorten ryhmille (joissa väh. kolme 11–29-vuotiasta nuorta). Fyrkkaa voi hakea esimerkiksi nuorille suunnattuihin tapahtumiin, …

Jumppakuminauhoilla monipuolisempaa treeniä muodostelmaluistelujoukkueelle! Lue lisää »

SILMU ry on myöntänyt rahoitusta 16 hankkeelle kevään aikana

Kehittämisyhdistys SILMU ry vastaanotti yhteensä 23 hakemusta kevään 2022 hakujaksojen aikana. Kokouksissaan 22.3. 12.4 ja 2.6. hallitus päätti puoltaa 16 hakemuksen rahoittamista, yhteensä 599 853 eurolla. Vuoden 2022 käytössä oleva rahoituskehys on 677 140 euroa, josta on käyttämättä vielä 77 287 euroa. Yleishyödyllisiin investointeihin, kuten yhteisten tilojen remontointeihin tai ympäristöä parantaviin toimenpiteisiin, myönnettiin rahoitusta kolmelle …

SILMU ry on myöntänyt rahoitusta 16 hankkeelle kevään aikana Lue lisää »

FYRKKA hakemuksia saapui ennätysmäärä!

SILMUn nuorisojasto joutuikin huhkimaan kokouksessaan 9.5.2022 oikein olan takaa, sillä FYRKKA-hakemuksia saatiin oikein ennätysmäärä, peräti 8 kpl! Aivan mahtavaa, että meillä on innovatiivisia ja aktiivisia nuoria alueella. Nuorisojaostomme päätti kokouksessaan myöntää FYRKKAa mm. leikkokukkatilan perustamiseen Sipooseen, frisbeegolfpäivän mahdollistamisen koululle Mäntsälään, peräti kahden nuoren yrittäjän liiketoiminnan kehittämiseen Mäntsälään sekä uusia urheiluvälineitä nuorten käyttöön Myrskylään. FYRKKAA myönnettiin …

FYRKKA hakemuksia saapui ennätysmäärä! Lue lisää »

FYRKKAA nyt haettavissa

Seuraava haku päättyy 31.1.2022. Rahoitusta voi hakea nuorten ideoimiin pieniin hankkeisiin joita nuoret itse toteuttavat. Hankkeita voidaan toteuttaa SILMU ry:n toiminta-alueella mukaan lukien Porvoon keskusta.Lue lisää FYRKAN hakemisesta täältä >>Lue lisää Nuoriso-Leader-toiminnastä täältä >>

Leader-rahoitus 2021

Kehittämisyhdistys SILMU ry on sitonut ohjelmakauden 2014-2020 rahoituskehyksen. Rahoitamme yritystukia sekä yleishyödyllisiä hankkeita vuonna 2021-2022 siirtymäkauden rahoituksella ja ohjelmakauden 2014-2020 strategian tavoitteiden mukaisesti. Lue lisää >> SILMU ry:n hallitus käsittelee seuraavan kerran hakemuksia kokouksessaan 12.10. > materiaali jätettävä Hyrrä -järjestelmään 15.9.2021 mennessä.