NOVA -nuorisohanke

NOVA- hanke luo nuorille mahdollisuuden vaikuttaa oman ympäristönsä kehittämiseen, sekä juurruttaa nuoria kotipaikkakuntaansa. SILMU:n toiminta maaseudun elinvoiman turvaamiseksi on tärkeää, jotta maaseudulla eläminen tulevaisuudessakin on mielekästä. Nuorten vaikuttaminen toimintaan on ratkaisevaa, jotta tulevaisuudessakin maaseudulla on asukkaita.

Toiminta kohdistuu 11–25-vuotiaisiin nuoriin, mutta hyödyttää myös kuntia ja paikallisia yhteisöjä. Hanke toteutetaan vuosina 2025–2027, ja sen aikana rakennetaan kestäviä malleja nuorten osallistumiselle ja kansainväliselle yhteistyölle. 

Rakentamalla tukeva pohja nuorten osallistamiselle yhdistyksen toiminnassa, luomme edellytykset aktiiviselle toiminnalle, joka tulevaisuudessa on tärkeässä osassa kehittämisyhdistyksen toimintaa.

Työtä tehdään mielellämme yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa SILMU ry:n nuorisojaoston asemaa ja lisätä nuorten osallisuutta Itä-Uudenmaan alueen kehittämisessä. Hanke tarjoaa nuorille mahdollisuuksia vaikuttaa, oppia ja osallistua paikalliseen päätöksentekoon, mm. strategiatyöpajojen, koulutusten ja nuorille suunnattujen projektien kautta. Samalla kehitetään nuorisostrategia vuosille 2027–2032.

Osallisuus: Lisätä nuorten osallisuutta ja tehdä yhteistyötä yli kuntarajojen (mm. työpajat, tilaisuudet. Nuoret osallistuvat enemmän alueensa kehittämiseen ja vaikuttamiseen.

Vaikuttaminen: SILMU:n nuorisostrategian laatiminen yhteistyössä kohderyhmän edustajien kanssa. Alueen nuorisotoimijoiden yhteistyö lisääntyy.

Aktivointi: Uusien jäsenien saaminen mukaan SILMU:n nuorisojaostoon kuin SILMU:n hallitukseen nuorisojaosto toimii aktiivisena ja jatkuvana yksikkönä, joka etsii uusia rahoitusmahdollisuuksia ja jäseniä aktiivisesti.

Hanke toteutetaan ajalla 05/2025–10/2027

NOVA on Kehittämisyhdistys SILMU ry:n oma hanke joka on saanut rahoitusta Euroopan maaseuturahastosta.

Tilaisuudet:

Hankkeen toteutuksen aikana SILMU:n toiminta-alueella tullaan järjestämään monipuolisesti tilaisuuksia, joissa nuoret pääsevät ideoimaan miten haluaisivat kehittää maaseutua. Haluamme luoda nuorille tilaisuuden jossa he vapaasti pystyvät unelmoimaan sekä keskustelemaan miltä tulevaisuuden maaseutu heidän silmissään näyttää.


Syksyn 2025 aikana hankkeen puitteissa järjestetään työpajoja jokaisessa SILMU:n kunnassa. Hanketta ja SILMU:n nuorille suunnattua toimintaa esitellään mielellään paikallisille toimijoille!

Lisätietoja hankkeesta:

Fanny Storgårds, nuorisokoordinaattori, p. 040 736 3643, fanny.storgards@silmu.info

NOVA – Nuorten Osallisuus, Vaikuttaminen ja Aktiivisuus osana alueen elinvoimaa!