Yritystukimuodot

SILMU ry:n kautta haettava tuki on Leader-tukea, jolla maaseudun toimijoita, yhdistyksiä, asukkaita ja yrittäjiä kannustetaan maaseudun omaehtoiseen kehittämistyöhön. Tuet jakautuvat hanketukiin (yleishyödylliset tuet) ja yritystukiin. Lisäksi hankkeet jaetaan sisällön perusteella. Sivuilta Hanketuet ja Hanketuen hakeminen löytyvät hankkeiden valintakriteerit sekä hakuohjeita hanketuen hakijalle ja sivujen Yritystoiminnan tuet ja Yritystuen hakeminen kautta löytyy samat tiedot yritystukien osalta.

2. Yritystuet >>

  • Perustamistuki
  • Investointituki
    • Investoinnin toteutettavuustutkimus

Hankkeita voidaan toteuttaa paikallisesti (SILMU ry:n alueella), alueellisesti, alueiden välisesti tai kansainvälisesti.

a) Alueiden väliset hankkeet

Alueiden väliset hankkeet toteutetaan vähintään kahden Leader-ryhmän alueilla. Alueiden välisissä hankkeissa noudatetaan samoja ohjeita kun paikallisissa tai alueellisissa, yhden Leader-ryhmän alueella toteutettavissa hankkeissa.

b) Kansainväliset hankkeet

Kansainvälisessä hankkeessa tulee vähintään yhden toteuttajan olla muualta kuin Suomesta. Jokainen osapuoli hakee rahoitusta oman maansa rahoituskiintiöstä, toteuttaa oman maansa ja oman alueensa ohjelmaa sekä näihin kirjoitettuja toimenpiteitä ja tavoitteita.