Hanketuet eli yleishyödylliset tuet soveltuvat parhaiten yhdistyksille. Hanketukia on kolmenlaisia: investoinnit, kehittäminen ja pienhankkeet. Yritystuet puolestaan soveltuvat alueen mikroyrityksille.
Investointihankkeen toimenpiteet voivat olla esimerkiksi ympäristön tilaa, palveluita ja virkistysmahdollisuuksia parantavia. Esimerkkejä: etätyöpiste, reitistö, laavu, liikuntapaikka, leikkipuisto, vesistön huolto, laitehankinnat yhteisiin tiloihin tai yhteisten tilojen remontti, joka esimerkiksi parantaa turvallisuutta tai esteettömyyttä.
Kehittämishankkeiden avulla voidaan kehittää maaseudun palveluita, hyödyntää digitalisaatiota uusien ratkaisujen löytämiseksi, toteuttaa uusi tapahtuma, joka lisää yhteisöllisyyttä, laatia suunnitelmia (esimerkiksi maisemanhoitoon tai kylän kehittämiseen liittyen) tai kehittää matkailua.
Pienhankkeet voivat sisältää joko kehittämistoimenpiteitä tai investointeja, mutta pienemmässä mittakaavassa. Pienhankkeen kustannukset voivat olla 2 500–8 000 €.
Yritystukia voidaan myöntää niin aloittavalle yrittäjälle kuin vakiintuneelle yritykselle. Tukea myönnetään pieninä setelityyppisinä tukina yritystoiminnan kokeiluun, käynnistämiseen ja kehittämiseen. Yritystoimintaa kehittävät investointitoimenpiteet voivat puolestaan olla kustannuksiltaan suurempia. Investoinnit voivat koskea rakentamista, kunnostamista, tilojen ostoa, koneiden ja laitteiden hankintaa tai aineettomia investointeja.