NewGen Rural: Youth Shaping the Future Erasmus+ -hankkeen ensimmäinen kansainvälinen tapaaminen järjestettiin marraskuun alussa Porvoossa. Kaksipäiväiseen aloitustapaamiseen osallistui SILMUN edustajien lisäksi kaikista kolmesta partneriorganisaatiosta.
Tapaamisen aikana tutustuimme toistemme organisaatioihin, kävimme läpi hankkeen tavoitteita ja suunnittelimme tulevia askelmerkkejä. Keskustelimme erityisesti siitä, miten nuoria voidaan entistä paremmin osallistaa hankkeen toimintaan ja millaisia aktiviteetteja hankkeen aikana tullaan toteuttamaan.
Ohjelmaan kuului myös tutustumiskäyntejä paikallisiin toimijoihin. Vierailimme Porvoon Ohjaamossa, jossa kuulimme nuorille suunnatuista palveluista ja toimintamalleista, oli kiinnostavaa päästä kuulemaan muiden maiden käytänteistä ja peilaamaan niitä siihen, mitä opimme Ohjaamon henkilökunnalta.
Tapaaminen loi hyvän pohjan yhteistyölle ja yhteiselle tekemiselle. Seuraavan kerran kokoonnumme Latviassa järjestettävään kansainväliseen tapaamiseen. Tällä kertaa mukana on myös hankkeen kohderyhmään kuuluvia nuoria, joiden näkemykset ja ajatukset ovat keskeisessä roolissa hankkeen jatkon suunnittelussa. Odotamme jo ensikesää innolla!
Hankkeen parissa työskentely yhdessä osoitti, että yhteistä tahtoa ja hyviä ideoita löytyy runsaasti kaikista partnerimaista. Hanketta tehdään yhdessä saksalaisen Gemeinsam leben & lernen in Europa e.V., italialaisen Gruppo Azione Locale Escartons e Valli Valdesi s.c.a.r.l ja latvialaisen Partnerība Laukiem un Jūrai kanssa. Vaikka aika kuluikin pitkälti hankkeen parissa työskennellen, ehdimme myös käväistä Brunbergin tehtaanmyymälällä!
Hanke on Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelman rahoittama. Esitetyt näkemykset ja mielipiteet ovat ainoastaan tekijän näkemyksiä eivätkä välttämättä vastaa Euroopan unionin tai Opetushallituksen kantaa. Euroopan unioni ja Opetushallitus eivät ole vastuussa niistä.

