Kevät tuo mukanaan innostavia hankkeita, uusia kohtaamisia ja yhteistyötä niin nuorten, yhteisöjen kuin luonnonkin hyväksi. Tässä uutiskirjeessä kurkistamme Young Entrepreneurs Pathway ‑viikon kansainväliseen yrittäjähenkeen, esittelemme SILMU ry:n uuden kolmivuotisen vieraslajihankkeen sekä kutsumme mukaan inspiroiville retkille ja tilaisuuksiin — aina Vuolenkosken opintomatkasta Vire‑hankkeen aloituspäivään Varlaxuddenilla. Lue koko uutiskirje tästä!
Young Entrepreneurs Pathway on Erasmus+‑nuorisovaihto, joka kokoaa yhteen suomalaisia ja romanialaisia nuoria oppimaan yrittäjyydestä, itsensä haastamisesta sekä kansainvälisestä yhteistyöstä. Projekti on suunniteltu nuorilta nuorille -periaatteella; mukana olleet osallistujat ovat itse vaikuttaneet sisältöön sekä olleet vastuussa työpajoista. Tavoitteena on tarjota nuorille uusia ideoita ja ymmärrystä siitä, millaista yrittäjyys voi olla kahdessa eri maassa. Hanke on Euroopan Unionin osarahoittama.
Projekti käynnistyi maaliskuussa Suomessa, kun ryhmä suomalaisia ja romanialaisia nuoria kokoontui Porvoon kauniiseen saaristoon, Kokouspoukamaan viikon mittaiseen oppimiskokonaisuuteen. Rauhallinen ympäristö tarjosi tilaa ideoille, luovuudelle ja yhteistyölle.
Viikon aikana nuoret perehtyivät suomalaiseen yrittäjyyteen useiden näkökulmien kautta. Työpajoissa, joissa keskusteltiin yrittäjyydestä, liikeideoista ja oman osaamisen tunnistamisesta. Viikon aikana tehtiin myös harjoituksia, jotka auttoivat syventämään omia projekteja ja unelmia Sekä vierailuja, joissa tavattiin paikallisia yrittäjiä, esimerkiksi Brunbergilla sekä NopeeGaragella, jossa kultiin heidän tarinoitaan.
Yksi viikon odotetuimmista kohokohdista oli Leijonan luola ‑haaste, jossa tiimit pääsivät esittelemään omat liikeideansa “sijoittajille”. Tehtävä auttoi hiomaan esiintymistaitoja, pitchausta ja tiimityötä – ja toi mukaan ripauksen tervettä kilpailuhenkeä. Leijonina oli paikallisia yrittäjiä jotka haastoivat sopivasti kilpailijoita, mutta antoivat myös positiivista palautetta kun sille oli paikka!
Luonnollisesti vaihtoviikkoon kuului myös suomalaisia perinteitä: saunominen ja yhdessäolo meren äärellä tarjosivat täydellisen tasapainon työpajojen intensiivisyydelle.
Projektin toinen vaihtoviikko järjestetään Romaniassa toukokuussa. Siellä nuoret syventyvät romanialaiseen yrittäjyyteen, tutustuvat paikallisiin yrityksiin ja jatkavat omien ideoidensa kehittämistä uuden kulttuurin ja toimintaympäristön inspiroimina.
Erasmus+ – vaihtoa järjestetään yhdessä Leader Mansikan sekä Curba de Cultura kanssa. YEP Young Entrepreneurs Pathway projektia pääset seuraamaan Instagramissa @project_yep
Euroopan unionin rahoittama. Euroopan unioni tai Euroopan koulutuksen ja kulttuurin toimeenpanovirasto (EACEA) ei vastaa julkaisun sisällöstä. Lisätietoa Erasmus+ -ohjelmasta: www.oph.fi/erasmusplus

Kevään vaihde on tuonut mukanaan paljon toimintaa: nuorisojaostolaiset verkostoituivat Salossa matkailuyrittäjyyden parissa, ympäristöhankkeissa lisättiin tietoa vesistöjen tilasta ja valmisteltiin konkreettisia toimenpiteitä ja pian suuntaamme yhdessä Vuolenkosken inspiroivaan kyläkehittämisen maailmaan. Sukella ajankohtaisiin kuulumisiin tästä.
Vesistömme kaipaavat arvoistansa huomiota ja tunnettuuden nostoa. Tätä on tehty vuoden 2025 aikana ”Mustijoesta virtaa ja elinvoimaa” ja ”Myrskylän järviylänköhelmet” -esiselvityshankkeissa, jotka saivat rahoituksen Kehittämisyhdistys SILMU ry:n kautta. Molemmissa hankkeissa kohdennettiin viestintää alueen asukkaille ja maanomistajille, toteutettiin valuma-aluekyselyt vesiensuojelun- ja vesienhallinnan mahdollisuuksien ja ongelmakohtien kartoittamiseksi sekä valmisteltiin tulevien käytännön toimenpiteiden toteutusta. Myrskylän vesistöistä laadittiin kattava ja tiedontäyteinen esite.
Vesistöille laadittiin myös osavaluma-alueittain vesien- ja kuormituksenhallinnan yleissuunnitelmia, joita esiteltiin yleisötilaisuuksissa. Potentiaalisia kohteita kartoitettiin ja käytiin läpi yhdessä kiinnostuneiden maanomistajien kanssa, ja tavoitteena on, että joitain kohteista saadaan lähivuosina toteutukseen. Vesiensuojelutoimenpiteet yksityisten maanomistajien mailla perustuvat aina vapaaehtoisuuteen, mutta onneksi alueelta löytyy paljon kiinnostusta ja halukkuutta vesien tilan parantamiseen. Samalla tarvitaan myös uusia tukimuotoja ja alueen ulkopuolisten rahoituskanavien hyödyntämistä.

Vesien käytettävyys ja virkistyskäyttö kulkevat käsi kädessä vesien tilan kanssa. Kun vesistöt voivat hyvin, myös virkistyskäyttö kuten uiminen ja kalastus nostavat merkitystään ja niille sekä paikallisen elinkeinotoiminnan kehittämiselle tulee uusia mahdollisuuksia. Tämä on myös ehkä suurin motivoija vesiensuojelutoimenpiteiden toteuttamisessa ja yhteen hiileen puhaltamisessa vesien tilan parantamiseksi.
Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistyksen vetämissä hankkeissa tehtiin yhteistyötä kuntien, paikallisten järvien hoitoyhdistysten ja osakaskuntien sekä maanomistajien kanssa. Myös koululaiset pääsivät vaikuttamaan, kymmenkunta koulutilaisuutta tutustuttivat oppilaita lähivesistöihin ja heidän ajatuksiaan vesien ja virkistyskäytön kehittämiseksi kuultiin ja kerättiin. Varsinaisina hankekumppaneina olivat Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry ja Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, joilla on monipuolista osaamista vaikuttavien vesiensuojeluhankkeiden valmistelusta ja toteutuksesta.
Toimenpideohjelmiin kirjattujen toimenpiteiden toteutukseen osahankkeiden kautta voivat osallistua kaikki, ja ihan jokaisen pientä tai isoa panostusta tarvitaan vesiemme tilan ja tietoisuuden parantamiseksi. Myrskylässä keskiössä ovat alueen lukuisat aktiiviset järvien hoitoyhdistykset, jotka tekevät vapaaehtoisvoimin jatkuvaa työtä vesien tilan ja käytettävyyden parantamiseksi. Tähän työhön voivat kaikki halukkaat osallistua. Mustijoella vesistövisiotyöhön on otettu mukaan keskeiset tahot ja toimijat, jotta elinkeinotoiminta, virkistyskäyttö, vesien tilan parantaminen ja käytettävyys, vaelluskalat ja alueen tarpeet saadaan yhdistettyä.

Tekstin on tuottanut ja kuvat ottanut hanketoimija Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys ry.

Jo ennen kukonlaulua ryhmä SILMU:n nuorisojaoston jäseniä oli matkaamassa kohti Saloa, tapaamaan muita Rannikkoseudun NuorisoLeader-aktiiveja. Tapaamisen järjestettiin, jotta nuorilla on mahdollisuus luoda uusia verkostoja ja tutusta muihin NuorisoLeader-aktiiveihin. Edellinen tapaaminen järjestettiin SILMU:n alueella, Porvoossa, vajaa vuosi aikaisemmin.
Rannikkoseudun NuorisoLeader-tapaamiseen oli saapumassa nuoria Leader SILMU:lta, Ykkösakselilta, Varsin Hyvältä, Ravakalta sekä Satasillalta. Tapaaminen keskittyi erityisesti matkailuyrittämiseen, jota varten Salon seutu on oiva kohde. Pääsimme ensin tutustumaan Mathildedalin ruukkiin, jossa yrittäjä Krista Gustafsson pitää Hotel ja Café Mathildedalia. Gustafsson kertoi ruukin historiasta ja miten hänen vanhempansa olivat alun perin alkaneet harjoittamaan kahvilatoimintaa ruukin alueella ja miten alue nyt oli kovassa kehityksessä.
Lounaan nautimme ruukin tiloissa olevassa Bistro Bruket, jonka jälkeen siirryimme Katiskanmäelle, jossa saimme kuulla paikan toiminnasta, johon kuuluu majoitus-, ravintola- sekä juhlatilapalveluita. Palveluiden ohessa yrittäjällä on myös lähiruokakioski tiluksilla. Saimme myös kuulla Kalle Isotuvan esittelyn omasta polustaan yrittäjäksi ja millaisia tempauksia hän on tehnyt Johannisberg Adventure Oy:n parissa, esimerkiksi pyöräily Nuorgamista Hankoon hyväntekeväsyyttä varten. Päivän agendana oli tutustua matkailuyrityksiin ja tarinoihin yrittäjyyden taustalla. Vahva sanoma, jota yrittäjät nostivat esille, oli sattumusten summa ja että kannattaa uskaltaa kokeilla!
Nuorille oli antoisaa päästä tutustumaan toisiinsa, sekä kuulemaan millaista NuorisoLeader-toimintaa muilla alueilla on.
SILMUssa starttaa vauhdikas kevät, kun alueellemme saapuu joukko romanialaisia ja savolaisia nuoria toteuttamaan Erasmus+‑hanketta, joka tuo yrittäjyyden kokemuksellisesti lähelle nuoria ja koko yhteisöä.
Samalla Kyläkorjaamo kutsuu Porvooseen inspiroivien keskustelujen, kylätoiminnan sparrauksen ja yhteisten oppihetkien äärelle – rennolla otteella, kahvin ja pullan siivittämänä. Lue helmikuun uutiskirje tästä!
Syksyn aikana olemme vierailleet jokaisessa SILMU:n jäsenkunnista kuulemassa, mitä kunnissa asuvat nuoret ajattelevat maaseudulla asumisesta ja miten he kokevat, että he pystyvät vaikuttamaan ympäristöönsä. Saimme paljon kallisarvoista tietoa, joka toimii evästyksinä valmistelussa olevaa SILMU:n nuorisostrategiaa varten!

Mutta uusi vuosi tuo myös uudet kujeet! Nuorilla on tällä hetkellä mielen päällä kesätöiden hankkiminen ja jos haluaa työllistää itsensä kesän ajan, niin Fyrkka-rahan käyttö oman yrityksen perustamiseen ja kehittämiseen on oiva mahdollisuus saada oma yritystoiminta käyntiin. Fyrkkaa kannattaa myös muunlaisiin ideoihin hakea, jotka parantavat viihtyvyyttä maaseudulla nuorille.
Keväällä saamme vieraaksi romanialaisia sekä savolaisia vieraita, kun Erasmus+ nuorisovaihtohankkeemme lähtee käyntiin. Nu. Nuoria SILMU:n alueelta pääsee alkukesästä vierailulle Romaniaan. Nuorisovaihto keskittyy yrittäjyyteen ja saamme yhdessä kansainvälisellä nuorisoporukalla syventyä yrittäjyyden saloihin. Ohjelmassa on yritysvierailuita, Leijonan luola-tyylinen haaste sekä työpajoja, joissa nuoret vahvistavat yrittäjyystaitojaan. Hankkeen Instagram tilille tulemme julkaisemaan hankkeen etenemisestä, joten seuraa tiliä: project_yep

Tietämyksen levittäminen Fyrkasta ja muista nuorille suunnatuista mahdollisuuksista on meneillään. Jalkaudumme mielellämme nuorten pariin kertomaan niistä!
Julkaisemme myös Instagramissa tietoa nuorisojaoston toiminnasta, kannattaa seurata tiliämme: @silmu_nuoret
| Vuosi 2026 tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia! SILMU ry jatkaa Ideasta elinvoimaa -strategian toteuttamista vahvistaen alueen elinvoimaa, yhteisöllisyyttä ja kestävää kehitystä. Toteutamme omia hankkeita, kuten NOVA-, Kartanokulttuuria kreivin aikaan-, Mestarikylät- ja Sipoon yritysryhmähanke, sekä aloitamme uusia avauksia kylien ja ympäristön hyväksi. Lisäksi juhlimme Leader-toiminnan 30-vuotisjuhlavuotta Suomessa. Lisätietoa tapahtumista ja kampanjoista kerromme myöhemmin. Lue koko tammikuun uutiskirje tästä! |
Vuosi 2025 on ollut SILMUssa täynnä muutoksia ja uusia alkuja. Olemme muuttaneet uusiin tiloihin, vastaanottaneet ennätysmäärän hankehakemuksia ja saaneet tiimiimme uuden nuorisokoordinaattorin. Syyskokouksessa valittiin uusi hallitus ja tunnelma oli lämmin ja mukava. Lämmin kiitos kaikille yhteistyöstä, jatketaan yhdessä alueen elinvoiman vahvistamista myös ensi vuonna! Lue koko uutiskirje tästä.
Mäntsälän Ankkurissa tiistaina 9.12. kokoontunut SILMU ry:n sääntömääräinen syyskokous oli lämminhenkinen tapahtuma, kun yhdistys valitsi uudet hallitusjäsenet ja vahvisti tulevan vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion. Juha Leinonen Mäntsälän Yrityskehitys Oy:stä toimi kokouksen jämäkkänä puheenjohtajana ja illan anti oli runsas sekä merkityksellinen.
Eero Kokko Mäntsälästä valittiin hallituksen puheenjohtajaksi jo neljättä kertaa perättäin. Hän jatkaa johtotehtävässä antaen panoksensa SILMU ry:n kehitystyöhön ja alueen yhteisöjen tukemiseen.
Kiitämme sydämellisesti Tommi Hovénia Lapinjärveltä sekä Camilla Stjernvallia Loviisasta, jotka päättivät kuusivuotisen hallitusuransa. Heidän omistautuneisuutensa ja panoksensa yhdistykselle ovat olleet korvaamattomia. Kiitämme myös varajäsenenä kolme vuotta toiminutta Hemmo Siljanderia Mäntsälästä.

Uusina voimina hallitukseen valittiin varsinaiseksi jäseneksi Erja Junna Lapinjärveltä ja Reija-Riikka Stenbäck, Askolasta. Varajäseniksi valittiin Eija Raunio, Mäntsälästä, Tuija Aalto Lapinjärveltä sekä Alice Holmsten Loviisasta. He tuovat mukanaan raikkaita näkökulmia ja energiaa alueelliseen kehittämistyöhön. Lämpimästi tervetuloa mukaan toimintaamme!
Toiminnanjohtaja Anette Vihanto kommentoi tulevaa toimintavuotta: ”Yhdistyksen hallituksen tulee edustaa tasapuolisesti toiminta-alueen julkista tahoa, yhteisöjä sekä maaseudun asukkaita. Meillä on hieno ja asiantunteva hallitus koossa, ja olemme onnellisia siitä, että Leader-työ on alueella vahvaa ja herättää kiinnostusta alueen yhdistysaktiiveissa ja yrittäjissä.”
Vuonna 2026 SILMU ry keskittyy hanketoimijoiden neuvontaan, ideoiden jalostamiseen hankkeiksi sekä uusien omien hankkeiden toteuttamiseen. Yhdistys aikoo myös vahvistaa Leader-vaikuttamistyötä alueensa hyväksi, järjestämällä tilaisuuksia ja tarjoamalla rahoitusmahdollisuuksia hanketoimintaan.
SILMU ry:n kyläjaosto ja nuorisojaosto jatkavat tiivistä ja arvokasta työtään alueen asukkaiden hyväksi, vahvistaen yhteisöllisyyttä ja tukien alueen nuoria.
