Kehittämisyhdistys SILMU ry on toiminut itäisen Uudenmaan Leader-ryhmänä jo 15-vuoden ajan! Uudelle ohjelmakaudelle hakeutumista varten on tehty strategia, joka on laadittu yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa. Strategia pohjautuu osallistavaan tekemiseen toiminta-alueella ja kehittämistoimet ovat aluelähtöisiä.

Alueen kehittämistarpeet ovat nousseet esiin strategian valmisteluprosessin aikana erilaisten kyselyiden sekä SWOT-analyysin avulla. SILMUn hallitus on valinnut kolme päätavoitetta, jotka kehittävät alueen monimuotoisuutta ja lisäävät maaseutualueen elinvoimaa.

Strategian painopisteet ovat:

Yritystoiminta ja työllisyys

Alueen yritystoiminta on vahvaa ja monipuolista, mutta sen tukeminen on olennainen osa alueen kehitystä. Parannamme alueen yritystoimintaa tarjoamalla neuvontaa, tukea ja rahoitusmahdollisuuksia. Tuemme niin uusia kuin jo olemassa olevia yrittäjiä sekä kannustamme myös alueen nuoria yrittäjyyteen. Yritystoiminnan edellytykset löytyvät alueelta ja niiden potentiaalin valjastaminen käyttöön on osa toimintaamme.

Painopisteen tärkeimmät tavoitteet ovat:

  • kannustaa yrityksiä kannattavaan ja kestävään liiketoimintaan
  • luoda yrityksille verkostoitumismahdollisuuksia
  • tukea ympäristöystävällisiä kehittämistapoja
  • edistää innovatiivisuutta alueella
  • kehittää maaseutualueiden yrityksiä kohti kestävämpää tulevaisuutta
  • tuoda yrittäjyyden houkuttelevaisuuden esiin kaikenikäisille
  • lisätä yritysten tietoutta kehittää omaa yritystoimintaa

Painopisteen tärkeimmät toimenpiteet:

  • vaalia kestävän kehityksen periaatteita
  • kannustaa yrittäjiä uusiin innovatiivisiin toimintamuotoihin
  • mahdollistaa kumppanuus- ja yhteistyöhankkeet
  • kannustaa uusiutuvien energiamuotoratkaisujen kehittämiseen ja käyttöönottoon
  • kehittää alueen matkailua ja turismin vetovoimaa

Elinvoimaiset kylät ja saaristo

Alueella on noin 250 kylää joista 90 on toiminnallista. Kylien ja kuntien välisen yhteistyön kehittäminen on osa SILMUn toimintaa. Kylien älykkyyden ja palveluiden lisääminen sekä toimintojen parantaminen ovat osa toimintaamme. Saariston kehittämistä ohjataan sekä valtakunnallisella saaristo- ja vesistöalueiden kehittämisohjelmalla (2020–2023) että paikallisilla saaristo-ohjelmilla.

Painopisteen tärkeimmät tavoitteet ovat:

  • tukea asukkaiden tahtoa oman paikkakuntansa parantamiseksi
  • vahvistaa paikallisidentiteettiä
  • vaalia alueen omaleimaisuutta ja perintökohteita
  • lisätä maaseutualueen viihtyvyyttä ja vetovoimaa
  • työskennellä syrjäytymisen ehkäisemisen puolesta   
  • kehittää alueen palvelurakenteita
  • aktivoida alueen asukkaat mukaan kylätoimintaan
  • etsiä älykkäitä ratkaisuja kylien hyvinvoinnin ja elinvoiman lisäämiseksi

Painopisteen tärkeimmät toimenpiteet:

  • paikallistoimijoiden potentiaalin valjastaminen kyläyhteisön käyttöön
  • mahdollistaa kehittämis-, turvallisuus- ja kyläsuunnitelmien tekeminen
  • yhteistyötä yli kylärajojen
  • perintökohteiden ja monimuotoisen luonnon vaaliminen
  • saavutettavuuden parantaminen
  • kulttuuriperinnön korostaminen ja tietoisuuden lisääminen

Hyvinvointi, luonto ja ympäristö

Hyvinvoinnin on todettu olevan yhteydessä ympäristöön. Ympäristön huomioiminen, luonnon säilyttäminen ja oma hyvinvointi ovat yhdistelmä, joka on osa ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia. SILMU-alueen kunnissa on jo tehty paljon erilaisia toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi. Hanketoiminnan avulla voidaan esimerkiksi vähentää alueen ilmastopäästöjä lisäämällä uusiutuvan energian ratkaisujen käyttöönottoa, toteuttaa puolueetonta neuvontaa uusiutuvan energian suunnittelussa ja käyttöönotossa, innovoida energiaratkaisuja ja lähiruokamalleja sekä kasvattaa alueen energiaomavaraisuutta.

Painopisteen tärkeimmät tavoitteet ovat:

  • oppia ymmärtämään monimuotoisen ympäristön tärkeyden
  • lisätä alueen hyvinvointia palveluiden ja elinvoiman kehittämisellä
  • aktivoida alueen asukkaita omavaraisuuteen
  • lisätä ympäristötietoisuutta
  • vahvistaa alueen biotaloutta
  • tukea rikkaan kulttuuriympäristön säilymistä

Painopisteen tärkeimmät toimenpiteet:

  • tukea saaristo-, rannikko ja vesialueita suojelevia toimenpiteitä
  • kasvattaa alueen luontotietämystä
  • lisätä asukkaiden kiinnostusta elinympäristöä kohtaan
  • lisätä luonnonvarojen kestävän käytön tietoisuutta
  • tarjota laadukasta neuvontaa, opastusta ja koulutusta
  • innovoida uusia toimintatapoja

Ohjelmakauden painopisteiden läpileikkaaviksi teemoiksi on valittu nuoriso, ikääntyvä väestö, älykkäät kylät ja kestävä kehitys sekä ilmastonmuutos.

Voit antaa palautetta ja kehitysehdotuksia tulevan kauden painopisteistä ja teemoista 30.5.2022 mennessä: Anette Vihanto, toiminnanjohtaja puh. 041 442 6602 tai anette.vihanto@silmu.info

SILMUn nuorisojasto joutuikin huhkimaan kokouksessaan 9.5.2022 oikein olan takaa, sillä FYRKKA-hakemuksia saatiin oikein ennätysmäärä, peräti 8 kpl! Aivan mahtavaa, että meillä on innovatiivisia ja aktiivisia nuoria alueella.

Nuorisojaostomme päätti kokouksessaan myöntää FYRKKAa mm. leikkokukkatilan perustamiseen Sipooseen, frisbeegolfpäivän mahdollistamisen koululle Mäntsälään, peräti kahden nuoren yrittäjän liiketoiminnan kehittämiseen Mäntsälään sekä uusia urheiluvälineitä nuorten käyttöön Myrskylään. FYRKKAA myönnettiin alueelle peräti 4684,78 €!

Haluatko mukaan nuorisojaoston toimintaan?

Nuorisojaosto on osa SILMU ry:n toimintaa ja sen tehtävänä on edistää nuorten asioita alueella. Mikäli olet iältäsi 14–29 vuotta ja asut SILMU ry:n toiminta-alueella, ota yhteyttä toiminnanjohtaja Anette Vihantoon, puh. 041 442 6602 tai anette.vihanto@silmu.info

Tiesitkö että SILMU on mukana myös yhdessä Pomoväst rf:n ja Sepra ry:n kanssa mukana Etelärannikon Kalaleader -strategia 2021–2027 toteuttamisessa, jota hallinnoi Sepra ry?  Kurkkaa kala-aktivaattori Rikun tervehdykset uusimmasta uutiskirjeestä.  

SILMU tarjoaa toimintaa, neuvontaa ja rahoitusta kotiseutusi parhaaksi! Lue lisää maaliskuun uutiskirjeestä!

Nuorisojaosto päätti kokouksessaan 8.2. uudesta jaoston kokoonpanosta. Toiminnassa mukana jatkavat Alex Andersson Porvoosta puheenjohtajana, Peppi-Emilia Hovén Lapinjärveltä ja Jasmine Tall Sipoosta varapuheenjohtajina sekä Aino Myyrä ja Sini Aaltonen Pukkilasta jaoston jäseninä. Kokouksessa jaosto päätti myös puoltaa 4 FYRKKA-hakemusta. Mahtavia uusia juttuja tulossa alueen nuorille!

Haluatko mukaan nuorisojaoston toimintaan?

Nuorisojaosto on osa SILMU ry:n toimintaa ja sen tehtävänä on edistää nuorten asioita alueella. Mikäli olet iältäsi 14–29 vuotta ja asut SILMU ry:n toiminta-alueella, ota yhteyttä toiminnanjohtaja Anette Vihantoon, puh. 041 442 6602 tai anette.vihanto@silmu.info

Käy kurkkaamassa uusin uutiskirjeemme ja nappaa talteen tärkeät tiedot ja päivämäärät. Ihanaa helmikuuta!

Sain kunnian aloittaa SILMUn toiminnanjohtajana viime elokuussa, ja olen edelleenkin innoissani kuin pikkutyttö pulkkamäessä! Aika on toden teolla lentänyt kuin siivillä, olen osallistunut tapahtumiin ja palavereihin, tavannut mielettömän ihania ihmisiä niin livenä kuin etänä ja kaiken lisäksi olen oppinut muutaman kuukauden aikana valtavasti niin Leader- kuin kylätoiminnasta. Työyhteisömme SILMUlla on vahva, niin hallitus kuin tiimimme tukevat toisiaan ja työskentelevät yhteistä tavoitetta kohti: toimintaa oman alueemme parhaaksi. Minut otettiin avosylin vastaan työyhteisöön, ja olemmekin nauraneet, ja välillä itkeneetkin ilosta, sillä työpaikalla saa ja pitää viihtyä – vietämmehän siellä mittavan osan elämästämme.

Elämme edelleen epävarmoja aikoja pandemiatilanteesta johtuen. SILMUlla edetään toiminnassa siirtymävaiheen loppuvuodelle ja uuden ohjelmakauden valmistelut on jo aloitettu. Tämä vuosi on osa muutosten kautta: kehitämme ja kehitymme. Keskitymme edelleen osallistavaan toimintaan, sillä haluamme tietää mitä alueella tapahtuu, mitkä ovat alueen toiveet ja mitä alueen asukkaat tarvitsevat kehittääkseen meille niin rakasta maaseutua, jotta voimme antaa tukemme juuri sinne missä sitä tarvitaan. Nyt onkin hyvä pyhien jälkeen lähteä innolla puhkuen kohti uutta vuotta 2022!

SILMU ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin 7.12.2021 Lapinjärven Wasargårdenilla kirpeän pakkasilman paukkuessa ulkona. Kokous valitsi erovuoroisten tilalle uudet hallitusjäsenet ja vahvisti vuoden 2022 toimintasuunnitelman ja talousarvion.

Hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Eero Kokko Mäntsälästä. Hallituksen jäsenistä erovuorossa olivat yksittäisiä maaseudun asukkaita edustavat henkilöt. Hallituksen jäseniksi valittiin vuosiksi 2022–2024 Camilla Hartwall Sipoosta ja varalle Hannu Salminen Myrskylästä, Anna-Kaisa Jaakkonen Porvoosta ja varalle uutena Paula Laaksonen Pukkilasta, uutena Hanna Torvasti Pornaisista ja varalle Heikki Peisa Pornaisista.

Kuva: Väistyvä puheenjohtaja Riitta Myyrä ja uudeksi puheenjohtajaksi valittu Eero Kokko vaihtoivat puheenjohtajan nuijaa hymyssä suin.

Varsinaiseksi jäseneksi edustamaan yhteisöjä valittiin Minna Järvenpää Pukkilasta ja julkisen tahon edustajaksi valittiin uutena Jouko Pihlaja Askolasta. Hallituksen muita jäseniä ovat julkisen tahon edustajat Eeva Hava Myrskylästä ja varajäsen Tanja Åkerfelt Sipoosta, Juha-Matti Inkinen Mäntsälästä ja varajäsen Jonna Nygård Lapinjärveltä sekä Jouko Pihlajan varajäsen Mia Aitokari Loviisasta. Yhteisöjä edustavat Camilla Stjernvall Loviisasta varalla Laura Sormunen Porvoosta, Tommi Hovén Lapinjärveltä varalla Samu Majander Mäntsälästä sekä Minna Järvenpään varajäsenenä Kyösti Mäittälä Askolasta.

Vuoden 2022 tärkeimpiä toimenpiteitä ovat uuden ohjelmakauden 2023–2027 strategian laatiminen, rahoituksen hakeminen ja siitä tiedottaminen sekä hankeneuvonta.